May 13, 2014

Paras hetki äidin kanssa

Bongailin sitten tässä eilen ihanasta muutamia kuukausia sitten takaperin lukulistalleni tiensä löytäneestä PolishedxPink -blogista haasteen kilpailuun (kilpailun ovat siis järjestäneet  yhteistyössä cuponation.fi sekä polishedxpink -blogi), jossa muistellaan äitien kanssa koettuja parhaita hetkiä. No tämähän sopi ajatuksiini paremmin kuin nenä päähän.Tässä äitienpäivän kunniaksi teki mieli taasen muistella ihania hetkiä äipän kanssa. Itseasiassa viikonloppuna lopulta tuli vietettyä niin paljon aikaa oman äitini kanssa että lopulta aikaa blogiin jubailemiseen ei juurikaan jäänyt. Käväistiin muun muassa ostamassa pari uutta nojatuolia vanhojen kuluneiden, mutta hyvin palvelleiden tilalle. Käytiin myös katsomassa oikeen porukalla isoäitiä vanhainkodissa ja syötiin hyvin.

Äiti, kotona vain  äippä, äiskä tai äiti tai mom, on mulle tosi läheinen ja valehtelematta voin sanoa että joskus äitini on myös paras ystäväni. Kuten kaverinikin ovat oppineet, kerron äitilleni kaiken. Aina kun stressaa, suututtaa tai juorututtaa (tai muuten vain Susa on ollut hiljaa koko päivän) on äiti yleensä se, joka pääsee tai joutuu nämä kaikki kuuntelemaan. Äitillä on aina vastaus ongelmiin ja lohdutuksen ja erinomainen korva mun hölötyksille sana. Ylemmälle taholle kiitos siitä että äitini on myöskin erittäin samanlainen kuin minä. Viikonloppuuni siis kuului tällä kertaa kuten aikaisemmin mainitsin, erittäin paljon hetkiä äidin kanssa. Ja jotkut viikonlopun aktiviiteista jopa kytkeytyvät tiukasti niihin parhaimpiin hetkiin, joita olen äitini kanssa kokenut.

Loppukokeideni lähestyessä loppuaan ja päivien käydessä valoisemmiksi tunti tunnilta, myös heinäkuussa juhlittavat valmistujaiseni/lakkiaiseni/graduation lähestyvät. Uudet tuolit tarttuivatkin mukaan juuri siksi ettei tarvitse vanhoja kuluneita esitellä. Juhlien suunnittelu meidän talossa onkin melko harvinaista, sillä koti on meille lähinnä paikka, jossa äitini sanojen mukaisesti jokainen meistä lähinnä käy kääntymässä iltaisin rentoutumassa. Tämä tekeekin juhlimisesta erityisen spesiaalia ja yhteisen aktiviteetin joka tekee päivät hituista mukavammiksi ja erityisesti niiden suunnittelemisesta parhaita hetkiä äitin kanssa. Maailman parasta stressinlievitystä.

Erityisesti samanlainen makumme ja tyylimme juhlia tekeekin juhlien suunnittelusta ja visioinnista erityisen mukavaa puuhaa äitin kanssa. Se on meille ikään kuin yhteistä terapiaa, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Ja jonkun verran (lue paljon) tähän suunnitteluun myös kulutamme keskustelujamme ja valmistujaisjuhlani ovatkin siis ainakin varmasti tarkasti unelmoidut.

Rippijuhlat ja 18-vuotissyntymäpäivät taisivat olla viimeisimmät juhlat, joita olen äitin kanssa suunnitellut. Niissä juhlissa juotiin kahvia rakkaista muumimukeista ja syötiin mun lempparitäytekakkua, joka on parasta kun äiti on tehnyt sen. Valmistujaisissani kuitenkin muumimukit vaihtuvat isoäidin posliineihin ja kakku cupcakeiksi. Parasta yhteistä aikaa on kuitenkin ne automatkat kaiken arjen keskellä kun ehtii antaa unelmille aikaa.

Tässä vielä pari inspiraatiokuvaa, jotka otin iltapäiväni ratoksi.

Shortly in English; I found this amazing blog called PolishedxPink, and from this blog a competion where the writer challenged bloggers to think about their favorite moments with their moms.

My favorite moments for sure are the moments I share with my mom dreaming about the day I graduate this summer. Organizing parties is rare treat in my family, and dreaming about them is the best stress reduction making those moments my favorite moments with my mom. 

 photo IMG_7453_zps5eb73674.jpg
 photo IMG_7443_zps624ee8c1.jpg
 photo IMG_7471_zpsa76d90d6.jpg
 photo IMG_7497_zpsb72e44fa.jpg  photo Muokatut_zps84b63208.jpg  photo IMG_7501_zps49d0b21e.jpg 

1 comment:

  1. Upee banneri ja muutenkin vaikuttaa kivalta blogilta! :) Oot taitava valokuvaan ja kirjoitit tosi ihanasti sun äidistä :)

    ReplyDelete