Pariisi.
Odotan jotain kaunista. Edes pikkusen idyllistä. Amelien musaa taustalle.
Ei.
Gare du Nordilta lähtevät kadut et aukene meille. Via Fauborgeja on kaks.
Mennään tietty sitä väärää pitkin.
Kadut on tuhrusia, räystäät roikkuu. Kaduilla on roskiksia, vaikkei ole edes ilta. Haisee ja mua väsyttää.
Kaks kilsaa hotellille, viistoista kiloa selässä. Jes!
Kukaan ei puhu englantia. Eikä kyllä ranskaakaan ekassa hotellissa (joka osottautuu vääräksi, mutta samannimiseksi).
Meijän kadulla tuoksuu mausteet ja hajuvesi, ihmiset puhuu intiaa.
Ja meidän hotellissa on hissi rikki.
Tietenkin.
Ja huone on viidennessä kerroksessa ja ollaan nollassa.
Vessan ovi ei mee kiinni.
Onneks ees ehdittiin vielä ennen sulkemista supermarkettiin hakemaan iltapalaa.
Luojan kiitos vielä Ranskassa supermarketeista löytyy aina jotain.
Päätetään lähteä ekana päivänä käymään Notre Damella.
Onhan tuo hieno kirkko. Mutta silti aika kirkko.
Otetaan ilmainen kierros Notre Damen ympäri.
Opitaan että kirkkoa putsataan sitä mukaan kun siitä otetaan virallisia kuvia.
Muuten se on harmaa.
Niinku koko muukin kaupunki tuntuu olevan. Ellei ole kullattu.
Seistään Pariisin nollapisteen päällä.
Nauretaan muitten ihmisten kliseisyydelle ja sille miten sillan kaiteet romahtelevat lukkojen painosta.
Kaikki puhuu siitä.
Louvre.
Eniten vierailtu museo koko maailmassa.
Päästään ilmaseksi sisään! Agenttiolo kun lipuntarkastajat nyökkäilee henkilöllisyyspapereille.
Pitäis kai tietää mitä ettii.
Kuvaan kattoja, kun en tiedä mitä muutakaan.
Bongataan kaks pakollista:
Mona Lisa, hihittelen sen turvatoimille ja totean sen todella olevan pieni.
Venus de Milo, jep, kädet siltä puuttuu ihan livenäkin.
Kolmas huomataan vahingossa.
Eugène Delacroix'n Vapaus johtaa kansaa.
Ihan ku olis tavannu julkkiksen. Sen verran ollaan analysoitu tätä kuvaa koulussa.
Yllätymme kuinka iso maalaus on.
Illalla jalat sattuu. Viis kerrosta ylös ei auta.
Haribon karkkipussi auttaa.
Ainakaan ei sada yhtä paljon kun muissa kaupungeissa.
